Search
  • Heidi

Helsingin avajaiset

Tammikuussa aloitimme toimintamme Helsingissä yhteistyössä Teerenpeli Kampin kanssa. Aivan Kampin kyljessä sijaitsevassa ravintolassa on oma pienpanimo, josta tuotetaan pieniä määriä vain tämän ravintolan omaan myyntiin. Todella hienoa ja uniikkia!


Avajaisiimme 18.1. arvoimme Facebookissa neljä onnekasta, jotka saivat ystävänsä kanssa ilmaispaikat! Arvonnan voittajien lisäksi tilaisuudessa oli kutsuvieraita sekä uutta henkilökuntaamme. Mielestämme ehdottomasti paras tapa oppia uusi työ on päästä kokeilemaan sitä ensin asiakkaan roolissa. Helsingin avajaisissa pääsimme yhdessä luomaan upean Kauriin!



Kuten monessa tapahtumassamme: alussa jännitys oli käsin kosketeltavissa. Vain muutama osallistujista oli maalannut edellisen 10 vuoden aikana muuta kuin seiniä. Mallitaulu herätti jännitystä ja pientä naurahtelua - sellainenko tänään pitäisi osata maalata? (jatkuu kuvien jälkeen)





Etenkin suomalaisille tunnetusti yksi asia auttaa jännitykseen. Lasillinen alkoholia :) Tai kaksi. Tai kolme. Tapahtumissamme voit totta kai pysyä myös alkoholittomalla linjalla! Kannustamme aina juomaan kuitenkin jotain, sillä nesteyttäessäsi itseäsi pysyt myös virkeämpänä. Muutaman lasillisen jälkeen rentoutuminen on taattua! (jatkuu kuvien jälkeen)





Avajaisten lopputuloksena jokainen asiakas sai mukaansa upean Kauris-teoksen! Näitä oli ilo ihailla jo luomisprosessin aikana. Helsingin tapahtumamme ovat saaneet todella lämpimän vastaanoton. Varauskalenterit täyttyvät hyvää tahtia kahta kuukautta eteenpäin. Muistathan olla siis hyvissä ajoin liikkeellä ja varata omasi sivuiltamme :) Tervetuloa viihtymään kanssamme!


- Paint&Partyn tiimi



65 views0 comments

Recent Posts

See All

COVID-19 muutokset 26.11.2020 ->

1.3.2021 Suomen hallituksen asettama sulkutila alkaa 8.3. ja kestää 28.3. asti. Tältä ajalta siis valitettavasti peruuntuvat kaikki fyysiset tilaisuutemme. Toimme uutuutena tarjontaamme avoimet online

Good Vibes Finland Oy

Y-tunnus: 2958054-7

15150, Lahti

Paint & Partyn background

Contact
Private event

Book now
Partyblog

  • Facebook
  • Instagram

All photos and copyrights belong to Good Vibes Finland Oy or our cooperators. Contact us, if you need to use any of these materials.

Avoimet tilaisuutemme Teerenpeleissä ympäri Suomen!

Register policy

Kauppakatu 28, 53100 Lappeenranta

Kauppakatu 32, 40100 Jyväskylä

Eerikinkatu 8, 20100 Turku

Vapaudenkatu 20, Lahti

Olavinkatu 2, Helsinki

Hämeenkatu 25, Tampere

Register policy