Search
  • Heidi

Voihan korona!

Updated: Mar 27, 2020

Jokainen tietää, mikä on tämän hetken isoin puheenaihe. Edessä on poikkeustilanne, jollaista suuri osa suomalaisista ei ole ennen kokenut. Liikkeitä ei suljeta laman tapaan talousvaikeuksien vaan terveyden takaamiseksi. Miten olemme huomioineet tilanteen? Toteutammeko me vielä tapahtumiamme? Seuraamme tilannetta reaaliaikaisesti ja päivitämme tilannetta tässä blogissa.


Järjestys on uusimmasta vanhempaan, halutessasi selaa siis kirjoituksen lopusta alkuun.


Pe 27.3.

Ilmoitimme huhtikuun loppuun asti olevien tapahtumiemme osallistujille tapahtumien peruuntumisesta. Seuraamme ohjeistuksia ja muutoksia toukokuun osalta. Toivomme, että pian taas jo maalattaisiin!


Ke 25.3.

Suomen hallitus ehdotti eduskunnalle, että kaikki baarit ja ravintolat olisivat pakotettu suljetuiksi toukokuun loppuun asti. Ehdotus ei mennyt vielä läpi. Hallituksen suora pyyntö oli kuitenkin ravintoloiden ja baarien sulkemiselle etämyyntiä lukuun ottamatta.


Ma 16.3.

Suomen hallitus linjasi, että kaikkia kokoontumisia tulee välttää ja kielsi yli 10hlö kokoontumiset maanantaihin 13.4. asti. Toimet ovat korona-viruksen leviämisen hillitsemiseksi. Näin ollen joudumme valitettavasti perumaan kaikki tapahtumamme toistaiseksi tuohon päivään asti. Otamme kaikkiin tuolle ajalle paikkansa varanneisiin yhteyttä viimeistään tiistaina 17.3. Aloitamme tietenkin heistä, keiden varaukset olivat jo tällä viikolla.


La 14.3.

Yrittäjämme Heidi käy auttamassa Lahden tapahtuman alkuun. Kaupunki ei ole arkenakaan ollut päiväaikaan ikinä niin hiljainen. Teerenpelissä on tapahtumamme osallistujien lisäksi klo 16 noin 20 henkilöä. Liikkumista ei ole rajoitettu, edelleen käsienpesua korostetaan. Matkustamista maan sisälläkin suositellaan minimiin.


Miten huomioimme tilanteen tapahtumissamme?

- Käsidesi. Teerenpeli tarjoaa ja vaatii käyttämään käsidesiä saapuessasi baariin.

- Kertakäyttöhanskat. Jokaiselta toimipisteeltämme löytyy kertakäyttöhanskoja. Mikäli tarvitset niitä, niin pyydä rohkeasti henkilökunnaltamme.

- Tilavuus. Levitämme maalaajat tällä hetkellä niin tilavasti, kuin vain tilassa pystymme.

- Käsien pesu. Muistutamme asiakkaita ja pesemme myös itse runsaasti käsiämme. Kuten sanottu, tämä on se ainoa ja tehokkain tapa välttää tartunta.


Tärkeintä kaikessa on: älä poistu kotoa sairaana ja altista muita!


Pe 13.3.

Yli 500hlö tapahtumat kiellettiin virallisesti. Ryhmien kokoontumisia kehotetaan vähentämään, jonka johdosta kaupungit peruvat viikottaisia ryhmiään ja moni urheiluseura on laittanut toimintansa jäihin. Edelleen kaupat, ravintolat ja muutkin liikkeet saavat toimia normaalisti.


Moni yritys - kuten myös Teerenpeli - on lisännyt tilojen desinfiointia ja lisännyt käsidesin asiakkaiden saataville. THL:n (Terveyden ja hyvinvoiniin laitoksen) mukaan edelleen paras tapa ennaltaehkäistä tartuntaa on pestä kädet saippualla ja lämpimällä vedellä 20 sekunnin ajan. Käsidesit ovat jo loppuneet kaupoista. Saippuavesi rikkoo kuitenkin viruksen paremmin, kuin käsidesi.


Meihin otetaan jo runsaasti yhteyttä tapahtumien suhteen. Isoin huoli on, että uskaltaako meille tulla. Kerromme, että mikäli pystyt vielä käymään ruokakaupassa, niin baarissa on varmasti vähemmän tautia mahdollisesti kantavia asiakkaita.


To 12.3.2020

Suomalaisia tiedotettiin ensimmäistä kertaa tulevista rajoitteista. Kaikki yli 500hlö tapahtumat ehdotettiin peruttavaksi toukokuun loppuun asti. Otimme välittömästi asian puheeksi henkilökuntamme kanssa ja ohjeistimme henkilökohtaiseen hygieniaan. Ilmoitimme, että emme peru näitä pieniä alle 20hlö tapahtumiamme, elleivät suositukset muutu. Pienestäkin sairastumisesta ollaan pois töistä. Peruutuksia tapahtumiimme alkoi satamaan.


Matkustamista ulkomaille ei enää suositella. Moni maa alkaa sulkemaan rajojaan ja lisämään liikkumiskieltoja.


74 views0 comments

Recent Posts

See All

COVID-19 muutokset 26.11.2020 ->

1.3.2021 Suomen hallituksen asettama sulkutila alkaa 8.3. ja kestää 28.3. asti. Tältä ajalta siis valitettavasti peruuntuvat kaikki fyysiset tilaisuutemme. Toimme uutuutena tarjontaamme avoimet online

Good Vibes Finland Oy

Y-tunnus: 2958054-7

15150, Lahti

Paint & Partyn background

Contact
Private event

Book now
Partyblog

  • Facebook
  • Instagram

All photos and copyrights belong to Good Vibes Finland Oy or our cooperators. Contact us, if you need to use any of these materials.

Avoimet tilaisuutemme Teerenpeleissä ympäri Suomen!

Register policy

Kauppakatu 28, 53100 Lappeenranta

Kauppakatu 32, 40100 Jyväskylä

Eerikinkatu 8, 20100 Turku

Vapaudenkatu 20, Lahti

Olavinkatu 2, Helsinki

Hämeenkatu 25, Tampere

Register policy